Olet todennäköisesti A-vartalotyyppiä, jos tämä on sinulle tuttu ongelma:
Valmiita vaatteita ja kaavoja saattaa olla vaikea löytää, sillä yläosa ja alaosa tuntuvat olevan eri paria. Kun vaate istuu ylhäältä, ei se laskeudu lantiolta vaan jättää pussia selän ja ylälantion kohdalle. Jos taas alaosa on sopiva, näyttää yläosa usein lainavaatteelta, jossa hartiat roikkuu ja rinnalla on väljää. 

A Leveälanteisella lantion alue on vartalon levein kohta.
Vyötärö voi olla hoikahko, mutta jo ylälantio alkaa leventyä.
Rinnat ja hartiat ovat sopusuhtaiset ja
hartiat ovat usein aavistusksen loivat. Usein reidet ja pohkeet ovat runsasmuotoiset.

Intoisalla A-vartalotyypin kaavoissa on annettu selkeästi tilaa lantiolle. Jos vaatteessa on liian kapea lantio, ei vaate pääse laskeutumaan kauniisti myöskään yläosastaan ja selkään sekä ylälantiolle jää helposti pussitusta.  Kaavoissa on otettu huomioon esimerkiksi taskujen tai saumojen paikka, ettei yksityiskohdat, kuten taskut, jää liian keskelle vaan ovat kauniisti suhteessa vartalon mittasuhteiden kanssa. Myös esimerkiksi pystysaumat ovat mitoitettu suhteessa vartalon mittoihin.

A-vartalon kannattaa ottaa huomioon kankaita valitessa se, ettei lantion alueella ole suuria yhtenäisiä kuvioita tai vaakaraitaa. Myös hyvin kirkkaat värit lantion alueella korostavat vartalotyyppiä etenkin jos yläosassa on hillitympää tai tummempaa väriä. 

koot

Rinnan ympärys

Vyötärön ympärys

Lantion ympärys

1

82

69

101

2

85

72

104

3

88

75

107

4

92

79

111

5

96

83

115

6

100

87

119

7

106

93,5

124,5

8

112

100

130

9

118

106,5

135,5

10

124

113

141

11

130

119,5

146,5

 

Intoisalla koot on merkitty numeroin 1-11, sillä olemme halunneet varmistaa oikean koon valinnan mahdollisimman oikein. Valmisvaatteissa sekä valmiskaavoissa koot vaihtelevat yrityksen oman mittataulukon mukaan. Varsinaista standardikokoa 38 tai 54 ei ole olemassa. Tämän vuoksi on varmempi mitata oma vartalo ja valita koko sen mukaan. Kaavapaketeista löydät tarkemmat mitat sekä myös valmiin vaatteen mitat. 

Intoisan kaavoista A-vartalolle on mitoitettu Mukava collegemekko ja -pusero sekä Kuiskaus etulaskospusero. Muisto ponchopusero käy myös A-vartalolle. Pilke-mekon helma on kellotettu, joten siitä sopii myös S-kaava A-vartalolle mainiosti. Lempeän helma on myös A-linjainen ja sivusauma suora, joten hyvin pienellä muutoksella saa A-vartalo siitä itselleen täydellisen. Muistoa tehdessä kannattaa valita mielummin pienempi kuin isompi koko, sillä sirompi yläosa korostaa A-vartalon parhaita puolia.